Sigur Rós nousi kaikkien taiderockiin mieltyneiden huulille viimeistään toisen albuminsa, Ágætis byrjunin (1999) tiimoilta. Cocteau Twinsin uneliaat pop-elementit uivat ambient-vaikutteisen postrockin äänivyörytykseen, jonka nokkelat saarelaiset maustoivat vielä aimo annoksella mystistä eksotiikkaa. Moni saattoi syyttää yhä kryptisemmäksi suuntautunutta yhtyettä ( )-levyn aikaan (2002) tekotaiteellisuudesta, mutta soraäänien vastapainoksi Sigur Rósista tuli yhä suositumpi kaukaisen pohjoismaan merkittävä vientituote.
Takk... -levyyn (2005) tultaessa Islannin nukkumattipartio oli siirtynyt ison levy-yhtiön (Geffen/EMI) alaisuuteen, mutta kaupallisiin myönnytyksiin yhtyeen ei tarvinnut sortua. Elokuvallisuus, hienoinen introverttiys ja jumalainen kauneus olivat yhä ne elementit, joista Sigur Rósin musiikki rakentui. Tuomiopäivän sirkussoundeista vapauttavaan lapsenmielisyyteen yltävällä levyllä bändin eteerinen jääfantasia ylsi (toistaiseksi) viimeisen kerran mestariluokkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti