Suomenkielinen rock oli 1970-luvun alussa ottamassa vasta haparoivia ensiaskeleita Hectorin, Dave Lindholmin, Pekka Strengin ja Juice Leskisen myötä. Tästä pioneerikvartetista Hector ja Pekka Streng olivat sielunveljiä siinä mielessä, että he toivat realismia suosivaan ilmaisuun toiseuden käsityksen ja mystiikan väreilyn.
1960-ja 70-lukujen taitteessa Cumulus-folk-yhtyeen jäsenenä esiintynyt Hector ennätti esikoissoololevyn pariin folk-vetoisella Nostalgialla (1972), jonka Cat Stevens ja Leonard Cohen -vaikutteinen herkkyys löysi kannattajia vasemmalle kallellaan olevalta nuorisolta. Debyyttilevyn jälkeen Hector suuntasi musiikillisesti uusille, kokeilevimmille urille.
Herra Mirandoksella (1973) kaikuivat David Bowielta lainatut (glam-)vaikutteet ja brittiläisen progen dramatiikka, mutta yhtä lailla aikalaisvaikutteille alttiin Hectorin musiikissa kuului amerikkalainen juureva rock 'n' roll (tosin ei Herra Mirandoksella vielä siinä määrin mitä Hectorockilla (1974)). Vierauden tuntua levyllä toivat Jukka Ruohomäen Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitokselta lainaamat VCS 3-syntetisaattorit sekä Hectorin itsensä suunnittelema mystisen goottilainen kansitaide. Oman viehätyksensä levylle toivat myös Hectorin tuonaikaiset kirjalliset innoittajat. Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen (1945), C.S. Lewisin Narnia-sarjan (1950-56, suomennokset 1959-79) ja antiikin mytologioiden ohessa Hector flirttaili kevyesti okkultismin ja teosofian parissa. Jälkimmäisiin miestä taatusti innoitti hippisukupolven rajatieteilijäguru Jorma Elovaaran läheisyys.
Narnioiden ja atlantisten dramaturgiseksi vastavoimaksi Hector vyörytti lapsuudesta ja nuoruudesta kumpuavia muistikuvia. Teksteissään Hector oli sykähdyttävän totinen, jopa epätoivoinen kuvastonsa keskellä, mutta nuoren ihmisen neuvottomuus saa ilmauksensa muodossa, johon oli (ja on) helppo samaistua.
Kokonaisuuden huomioiden, oli kuitenkin ironista, että levyn tunnetuimmaksi lauluksi nousi albumin lähestulkoon ainoa arkitodellisuutta käsittelevä kappale, Lumi teki enkelin eteiseen, jolla Hector riipaisevasti kuvasi nuoren ihmisen murtumisen yhteiskunnan suurten murrosten keskellä. Jälkeenpäin tarkasteltuna sen varjoon ovat jääneet levyn todelliset aarteet: syksyisen usvan keskeltä lipuva rakkauden päättymisen kuvaus Olet lehdetön puu tai arvoituksellisen mystiikan ilmentymä Takaisin Narniaan. Reipasotteisemmat Olen hautausmaa ja Asfalttiprinssi uivat (eritoten) sävellyksinä pop-nostalgiassa, mutta jälkimmäisen kantaaottavuutta kappaleen ilotuulisuus ei silti syö.
Albumin mielikuvituksellisen ja moni-ilmeisen soundimaailman yhteen nivoivat Matti ja Pirjo Bergström, joiden oivaltavat ja luovasti orkestroidut sovitukset omalta osaltaan vaikuttivat suunnannäyttäjänä toimineen levyn lopputulokseen.
Herra Mirandoksen ilmestyttyä Hectoria pidettiin esoteorian ja okkultismin ylipappina. Tarinan mukaan korpiseutuja myöten tuli kirjeitä, joissa tiedusteltiin, mistä Madame Blavatskyn kirjoja mahtaisi saada. Psyykkisesti epävakaat yksilöt soittivat solkenaan tai jäivät rappukäytävään odottamaan messiaan saapumista. Hectorissa ruumillistui osuvasti folkin, hippeyden ja Bowie-vaikutteisen modernin rockin yhteys. Herra Mirandoksen voi puolestaan nähdä kouluesimerkkinä siitä, miten musiikilla voi luoda kokonaisen maailman, joka toimii kuin hyvä satukirja: luo kuvitteellisia kaikkeuksia kerroksineen ja rinnakkaisine todellisuuksineen, on sekä yleispätevä että tulkinnanvarainen.
Hectorin Varjot ja lakanat oli sijalla 32.
Kadonneet lapset sijalla 40.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti