The Smithsin eponyymidebyytti (The Smiths, 1984) oli paitsi yksi ilmestymisvuotensa parhaimpia levyjä, myös yksi 1980-luvun parhaimmista esikoislevyistä. Itse bändi ei kuitenkaan ollut debyyttilevyn kolisevaan ja monotoniseen äänimaailmaan tyytyväinen, joten vuotta myöhemmin ilmestyneestä Meat is Murderista oli tarkoitus tehdä yhtyeen livesoinnin mukaisesti raaempi, mutta musiikillisesti rikkaampi kokonaisuus.
Johnny Marrin täyteläisistä sävellyksistä kuoriutui Mike Joycen ja Andy Rourken osaavan rytmiryhmän kautta niin rockabillyä (Nowhere Fast, Rusholme Ruffians), melankolista indietä (Well I Wonder, That Joke Isn't Funny Anymore) kuin funkkaavaa janglepoppiakin (Barbarism Begins at Home). Tyylilajivaihteluille oman tunnistettavuutensa antoi yhä karismaattisemmaksi muuntautuva ja laulajana kehittynyt Morrissey.
Albumin ikoninen kansikuva (joka oli muokattu Emile De Antonion Sian vuosi -dokumenttielokuvan (In the Year of the Pig, 1968) still-kuvasta) marssitti Morrisseyn vahvistuvaa poliittista ideologiaa, jossa osansa saivat niin brittien ankara koulujärjestelmä, monarkian kannattajat kuin lihansyöjätkin. Todelliseksi anthemiksi nousi levyn päätteeksi kuultava, vaikuttava ja voimakas nimikkoraita. Puistattavan realistinen ihmisten lihanhimonkuvaus on käännyttänyt kaikkiruokaisia lihansyöjiä vegaaneiksi jo kunnioitettavat kolme vuosikymmentä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti