Tanskalainen Mew oli 2000-luvun alussa yksi indiegenren vaikutusvaltaisimpia (pohjoismaisia) yhtyeitä. Jo 1990-luvun puolivälissä perustettu yhtye kasvoi ensimmäisellä kansainvälisesti julkaistulla albumillaan (Frengers, 2003) suureen suosioon ainakin kenkiintuijotteluun, herkistelevään taiderockiin sekä uneliaaseen melankoliaan taipuvaisissa piireissä. Suomalaisista yhtyeistä Mew'n vaikutus on kuulunut ainakin Violan kaihomielisessä popissa sekä vaikkapa Pariisin kevään esikoisalbumilla (Meteoriitti, 2008).
"Not quite a friend but not quite a stranger" -ajatelman taakseen piilottava Frengers kolahti ilmestyessään allekirjoittaneeseen salaman lailla. Yhä täydellisellä avausraidalla Am I Wry? No alkava levy on parhaimpina hetkinään vuosikymmenensä ehdottomia valioita. Tummasävyinen 156, lumivyöryn tavoin etenevä Snow Brigade ja sinfoninen Comforting Sounds ovat itkettävän pakahduttavia lauluja - ja samalla poikkeuksellisia genrefuusioita. Moninkertaisilla päällekkäisäänityksillä vyörytetyt kitarat ja syntikkavallit luovat suuruuden tuntua, mutta taidokkaasti toteutetut popin ja progen äänikudelmat luodaan mieluummin vähäeleisyyden kuin mahtipontisuuden kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti