torstai 23. heinäkuuta 2015

52. The National: Alligator

(Beggars Banquet, Yhdysvallat 2005. Tuottajat: Peter Katis & Paul Mahajan)

American Mary -nimellä alkujaan uraansa aloitellut The National etsi ominta tyyliään americanan ja country-henkisen folkrockin välimaastosta ensimmäisillä levyillään The National (2001) ja Sad Songs for Dirty Lovers (2003). Oma ääni tummasävyisen indien ja postpunkilla tislatun rosoisen vaihtoehtorockin taitajana alkoi terävöityä yhtyeen kolmannella pitkäsoitolla Alligator (2005) nousten (tähänastiseen) kliimaksiinsa Boxerilla (2007).

Alligatorilla Matt Berningerin johtama ryhmä osoitti olevansa poliittinen ja nöyristelemätön, mutta jo elämän karaisema rock-yhtye, jonka sointi nojasi introverttiydestä huolimatta enemmän lämpimään ja luoksensa kutsuvaan kuin kylmänkolkkoon monotonisuuteen. Pelkistettyjen ja hitaiden kappaleiden väliin upotetut Abel ja Barack Obaman vaalikampanjassa hyödynnetty Mr. November näyttivät, että yhtyeessä piili myös aggressiivinen lataus. Liki mestarillisen levyn briljantteina timantteina nousevat esiin myös alakulosssaan lohdulliset Secret Meeting ja Baby We'll Be Fine.

The Nationalin Trouble Will Find Me (2013) oli sijalla 90.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti