Uskokaa tai älkää, Eppu Normaalin alkutuotanto on kestänyt ihailtavan hyvin aikaa. Aknepopin (1978) ironinen, pilke silmäkulmassa veistelty punk tai Akun tehtaan (1980) kantaaottavan svengaava rock ovat rahvaanomaista mainettaan parempia levyjä. Niiden idealismi ei saanut anarkisteja riemuhuutoihin, koska Mikko Saarelan kynäilemien tekstien voima oli ilkikurisessa huumorissa, eikä vakavassa paatoksessa.
Kahdeksanteen ihmeeseen (1985) tullessa Eppujen klassinen, Dire Straits -vaikutteinen rock-soundi oli jo muodostunut, mutta odotti vielä timantiksi tiivistymistä. Luovan paineen alla syntyneestä levystä tuli lopulta bändin rakastetuin, eikä ihme, sillä Vuonna '85, Kitara, taivas ja tähdet, Vihreä joen rannalla (kauan sitten) ja väkevistä väkevin erolaulu, Voi kuinka me sinua kaivataan ovat sukupolvirajat ylittäviä suomirockin klassikoita, joita veisataan leirinuotioilla maailmaan tappiin saakka. Levyn päättävät, suotta vähälle huomiolle jääneet Yöjuttu ja astetta kryptisempi Läpivalaistu kruunaavat kolmenkymmenen vuoden takaisen härmäklassikon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti