keskiviikko 27. toukokuuta 2015

68. Slowdive: Souvlaki

(Creation/SBK, Englanti 1993. Tuottaja: Slowdive)

1990-luvun alkupuolta hetken aikaa värittäneen shoegazing-genren kliimaksi koettiin brittiläisen Slowdiven innovatiivisella mestariteoksella Souvlaki (1993). Aikalaisarvioissa ja levymyynnissä grunge-jyrän alle totaalisesti jäänyt levy on äärimmilleen kaiutetussa kaihomielisyydessään saanut 2000-luvun edetessä seuraajia enemmän kuin moni on käsittänytkään. Yhtyeen itsensä tuottaman levyn kvaliteettiin oman kontribuutionsa antoi tuottajaguru Brian Eno, jonka konevelhous on kuultavissa Sing ja Here She Comes -kappaleissa.

Souvlakilla tärkeintä ovat kappaleet, jotka Oskari Onnista lainatakseni ovat kuin "tummansinistä satiinia leijailemassa vapaana syystuulessa". Sadepäivinä Alison, When the Sun Hits, Souvlaki Space Station ja Machine Gun hipovat kukin vuorollaan täydellisyyttä. Ja toisin kuin genren äänekkäimmillä edustajilla, My Bloody Valentine eturivissä, Slowdivessa ei koskaan ollut kyse desibeleistä tai voimasta, vaan tunteesta.

Slowdiven Just for a Day (1991) oli sijalla 76.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti