sunnuntai 4. lokakuuta 2015

31. Joy Division: Unknown Pleasures

(Factory, Englanti 1979. Tuottaja: Martin Hannett)

Ei ole liioiteltua sanoa, että populaarimusiikin historia tuntee ajanjakson ennen ja jälkeen Joy Divisionin. Käänteentekevä postpunk-yhtye on tullut 2000-luvun edetessä yhä tärkeämmäksi virstanpylvääksi rockin historiassa. Idealistisen Factory-levy-yhtiön suojissa operoineen manchesteriläisyhtyeen taival jäi lyhyeksi (1976-80), mutta silti se ennätti tiivistää punkin jälkeisen ahdistuksen olemuksen ja ajan hengen.

Kontroversaali tuottajavisionääri Martin Hannett otti Bernard Sumnerin näkemykselliset teräspeltikitarat, Peter Hookin ainutlaatuiset bassomelodiat ja Stephen Morrisin kekseliäällä tavalla akustisia ja sähkörumpuja yhdistellyt kompit ja loihti niiden pohjalta yhtyeen vähäeleisen ja levottoman äänikuvan. Nuorena menehtynyt Ian Curtis (1956-80) manasi teksteissään näkyjä 1970-luvun lopun Manchesterin urbaanista rappiosta ja paranoiasta.

Unknown Pleasuresilla (1979) punkin energia muokkaantui kalmankalpeaksi rockiksi ja kylmäksi mutanttidiscoksi, joka antoi omalta osaltaan ratkaisevat suuntaviivat 1980-luvulla kukoistaneelle goottirockille. Profeetallisesti eräs brittitoimittaja kehui levyä aikalaisarvioissa omintakeisella tavalla: tämän mukaan albumi oli täydellinen soundtrack itsemurhan tekemiselle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti