Pink Floydin The Dark Side of the Moon (1973) on rockin kanonisoiduista klassikoista taatusti vainoharhaisimpia tapauksia. Se on hypnoottinen loitsu vieraantumiselle, ajan väistämättömälle kulumiselle, hulluudelle ja lopulta - kuolemalle. Aikaansa edellä olleilla ääniefekteillä ja puhekatkelmilla höystetty albumi viittasi mielenterveyden järkkymisen teemoissaan yhtyeen aiemman keulahahmon Syd Barrettin kohtaloon, ja avasi yhteiskunnallisella kantaaottavuudellaan latua Roger Watersin pisteliäälle maailmankatsomukselle. Samalla se oli levy, jolla kitaristi David Gilmour viimein lunasti kannuksensa Pink Floydin jäsenenä. Gilmourin musikaalisuus teki Watersin paatoksellisesta julistuksesta suurta yleisöä kiinnostavaa.
The Dark Side of the Moon oli Pink Floydin kaupallinen läpimurto erityisesti Yhdysvalloissa, jossa Money-singlen vetämänä albumi viihtyi TOP 200 -listalla häkellyttävät 14 vuotta! Levyn 741 listaviikkoa kertovat omaa kieltään pitkäsoiton ajattomuudesta. Vuosien (ja loputtomien uudelleenjulkaisujen) myötä levyn viehätys on ylittänyt kaikki tavanomaiset sukupolvirajat. Albumin lähes morbidin masentavat tunnelmat tavoittavat uusia angstin täyttämiä nuorten sukupolvia yhä uudelleen.
Pink Floydin Animals oli sijalla 48.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti