(Parlophone, Englanti 1990. Tuottajat: Pet Shop Boys & Harold Faltermeyer)
Mitä saadaan aikaan, kun yhdistetään Neil Tennantin ja Chris Lowen kaltaiset pop-nerot, Harold Faltermeyerin analoginen synataituruus, Angelo Badalamentin orkesterisovitukset ja Johnny Marrin kaihoisa kitarabriljanssi? Vastaus on Behaviour, Pet Shop Boysin paras albumi ja Depeche Moden Violatorin (1990) ohella ilmestymisvuotensa tummasävyisen konepopin merkkitapaus.
Behaviour on vahva vedenjakaja Pet Shop Boysin pitkällä ja viihdyttävällä uralla. Sitä edeltänyt Introspective (1988) latasi tiskiin 12"-discoa isolla sykkeellä, kun taas Behaviourin jälkeen tullut energinen Very (1993) tarjosi modernein teknomaustein viritettyä syntikkapoppia toiveikkaan liberaalisti yhdistyvän Euroopan viriilissä ilmapiirissä. Näihin verraten Behaviour on kuin kirpeä ja haikea syystuuli, jonka melankolista mielenmaisemaa tukevat jo kappaleiden otsikot: The End of the World, Only the Wind, My October Symphony ja huippuna This Must Be the Place I Waited Years to Leave.
Pohdiskelevan ja aihealueiltaan kipeänkin albumin kliimaksi kuullaan heti kättelyssä: surumielisen discon peruskivi Being Boring on kuin luotu mietiskelyyn takkatulen äärellä. Kappaleen tunnelma on ladattu henkilökohtaisella nostalgialla, jonka kauneus puraisee syvältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti