maanantai 4. tammikuuta 2016

16. Depeche Mode: Songs of Faith and Devotion

(Mute Records, Englanti 1993. Tuottajat: Depeche Mode & Flood)

Depeche Mode luokitellaan usein karkeasti kasaribändiksi, vaikka yhtyeen ehyimmät - ja samalla myydyimmät - levytykset löytyvät 1990-luvun alkuvuosilta. MTV:n hevirotaatioon päässeen Personal Jesus -singlen (1989) nerokkaasti ennakkopuffaama Violator (1990) ilmestyi keskelle suurinta DM-huumaa. Niin modernista teknosta kuin countrysta vaikutteita ottaneella levyllä yhtye nousi viimeistään mikkihiirikenkäisen syntikkapopin mestariluokkaan. Samalla se toi yhtyeen henkilökemioihin (ehkä väistämättömiä) kolhuja, jotka purkautuivat kriisinä vuosia myöhemmin.

Jo 1980-luvun loppupuolella Depeche Moden syntetisaattorivetoiseen soundiin oli tuonut lisäsävyjä biisintekijä Martin Goren kitaratapailut, mutta tuon paheellisen rock-instrumentin läpimurto tapahtui Songs of Faith and Devotion -levyä (1993) ennakoineella singlellä I Feel You, jolla yhtye loi itsensä uudelleen rockin kanssa pyhään liittoon vihittyinä konesynkistelijöinä. Vahvistunut rock-henkisyys näkyi myös Anton Corbijnin taidokkaissa promokuvissa, joissa grungen ja kovien huumeiden kyllästämässä Los Angelesissa 1990-luvun alkupuolen viettänyt Dave Gahan oli muuttunut lyhyttukkaisesta atleetikosta tatuoiduksi ja lävistetyksi rock-tähdeksi.

Vaikka Depeche Mode irroittikin Songs of Faith and Devotionilla otetta menneestä tyylistään, oli albumi silti majesteettisessa tummanpuhuvuudessaan tunnistettava DM-hengentuote. Violatorin kaupallinen menestys jatkui, vaikka kappaleet olivat yhä sisäänpäinkääntyneempiä ja syvässä epätoivossa marinoituja. Albumin vihainen hybridi yhdisti grungea ja depressiogospelia DM:n konesointiin, johon tuottaja Flood toi mukanaan entistä synkempiä mausteita. Täydellisessä Walking In My Shoesissa kiteytyi kaikki se epävarmuuden, epäilyn ja saavutettuun asemaan sopeutumisen mukanaan tuoma ristiriitojen aallokko, jossa Depeche Mode 1990-luvun alkupuolella luovi.  

Levyn julkaisun jälkeiset, päättymättömiltä tuntuneet kiertueet (Devotional Tour/Exotic Tour/Summer Tour '94) osoittautui taiteellisista menestyksistä huolimatta raskaiksi. Miljoonia levyjä myynyt yhtye alkoi epäinhimillisen turnauskestävyyden murentuessa kääntyä vainoharhaisesti itseensä. Lopulta Gahanin huumehelvetti, kosketinsoittaja Andrew Fletcherin hermoromahdus ja Goren alkoholiongelma olivat lähellä tuhota yhtyeen 90-luvun puoliväliin tultaessa. Lopulta menestyskvartetista jäi jäljellä vain trio, kun konevelho Alan Wilder erosi yhtyeestä kesällä 1995.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti