David Bowien (1947-2016) ura oli jo 1970-luvun alkuun tultaessa kokenut melkoisia tyylimuutoksia. 1960-luvun lopun siloteltu pop oli vaihtunut hippihengen mukaiseen astraalimystiikkaan, joka vain vuotta myöhemmin muuntui The Man Who Sold the Worldin (1970) rujoon, bluessävytteiseen (hard) rockiin. Albumin ikonisessa kannessa pitkät kiharat hiukset omaava Bowie makaa sohvalla kukallinen mekko yllään, mikä herätti ihmisten kummastuksen ja epäilyt bi-seksuaalisuudesta. Teatraalisuuden löydyttyä Hunky Dory (1971) hämmensi keitosta niin folkin, countryn, glamin kuin taiderockinkin suuntaan. Yksikään Bowien varhaisimmista levyistä ei kuitenkaan ole monista mestarillisista hetkistään (kuten The Width of a Circle, Space Oddity, Life on Mars?, Quicksand) huolimatta, The Rise and Fall of Ziggy Stardust and The Spiders from Marsin (1972) kaltainen täysosuma, jossa jokainen kappale on tärkeä osa kokonaisuutta.
"Pushing thru the market square, so many mothers sighing
News had just come over, we had five years left to cry in
News guy wept and told us, earth was really dying
Cried so much his face was wet, then I knew he was not lying"
Nihilistisellä, mutta koskettavalla maailmanlopun kuvauksella (Five Years) alkaneesta levystä kehkeytyi Bowien kuuluisin ja klassisin albumi. Sepitteellinen tarina avaruudesta saapuneesta rock-idoli Ziggy Stardustista hakee vertaistaan teatraalisen rockin historiassa. Levyn kannessa itsevarmasti poseeraavasta Ziggystä Bowie teki mystisen, demonisen ja hedonistisen puolihumanoidin. Kitaristi Mick Ronsonin taidokkaasti rouhivat riffit ja huimiin korkeuksiin nousevat soolot linjasivat glam-soundia vuosiksi eteenpäin.
Levyn musiikillinen kirjo ulottuu avauskappaleen hymnisyydestä Rock 'n' Roll Suiciden dramatiikkaan, joka ennakoi Aladdin Sane -levyn (1973) suuntaviivoja. Näiden välissä Soul Love flirttailee nimensä mukaisesti soulin kanssa ja Hang on to Yourself ja Suffragette City vapautuvat energiseen rock-ilotulitukseen. Albumin tematiikan kannalta keskeinen laulu on Moonage Daydream, joka esittelee kuulijalle keskushenkilö Ziggyn ("I'm an alligator/I'm a mama-papa comin' for you/I'm the space invader/I'll be a rock 'n' rollin' bitch for you"). Levyn ehkä tunnetuin kappale Starman yltää täydelliseksi futurisminostalgian sing-a-long -anthemiksi. Bowien laulutyyli vaihtelee kappalekohtaisesti mietteliään epätoivoisesta rock-kukkomaisen pöyhistelevään.
Albumin julkaisun jälkeen Bowie lähti lopulta puolitoistavuotiseksi venyneelle maailmankiertueelle, jonka päätepysäkki koettiin heinäkuun 3. 1973. Ziggy Stardust ja Aladdin Sane -levyjä promotoineella kiertueella Bowie yhdisteli parodisia rock-elkeitä, futurismia, japanilaista kabukiteatteria, mimiikkaa, maskeerauksen ja meikkauksen huippuunsa hiottua tyyliä. Miehen alter egon hiukset olivat hehkuvan punaisen ja oranssin yhdistelmä, ja hänen esiintymisasunsa vaihtelivat parin kappaleen välein. Vaatteidenvaihto oli toki viihdemusiikista tuttu elementti, mutta rock-areenoilla vielä tuolloin ennen kokematonta.
Ziggy Stardust -kiertueen viimeisen keikan taltioi elokuvalliseksi konserttitaltioinniksi D.A. Pennebaker, joten kiertueen ikoninen päätöskonsertti on hyvin jälkipolvien muistissa. Viimeisenä ohjelmanumerona kuultava majesteetillinen Rock 'n' Roll Suicide, joka kuulostaa enemmän avantgardiselta showlaululta kuin varsinaiselta rock-biisiltä, laskee esiripun klassiselle keikalle. Bowien teatraalinen lavaesiintyminen nousee kappaleen live-esityksen aikana toiseen potenssiin, jo hänen synkemmän sävyiset vaatteensa luovat tunnelman jonkin vaiheen päätöksestä.
Bowien riipivässä laulusuorituksessa on sanoinkuvailematonta voimaa ja silmissä kylmiä väreitä tuottavaa paloa. Laulun teksti, joka käsittelee rocktähteyttä ja sen pimeää puolta, nousee elävän yleisön edessä esitettynä aivan erilaiseksi kokemukseksi. Kohdassa, jossa muusikko Bowie tukahduttavan alter egonsa takaa kurkottaa kohti yleisöä ja huudahtaa: ”You’re wonderful, gimme your hands!”, hän parodioi popin perinteitä tiedostaen samalla tulevansa itse osaksi rockin kaanonia. Konsertin päätöksessä, kuten Ziggy Stardust ja Aladdin Sane -levyjen epilogeissa, on vaaran ja ulkopuolisuuden tuntua, josta omaleimaisessa rockissa kaiketi perimmältään on kysymys. Tai ainakin oli kysymys.
1970-luvun alussa David Bowie määritteli uudelleen käsityksemme rocktähteydestä. Ei olekaan ihme, että Ziggy Stardust vaikutti välittömästi rockin ja ylipäänsä koko populaarikulttuurin kehitykseen. Glamrockista tuli hetkeksi osa valtavirtaa, kunnes se Yhdysvalloissa New York Dollsin myötä fuusioitui kohti punkrockia. Hardrockin parissa operoivista bändeistä voimakkaasti glam-vaikutteisia olivat mm. Freddie Mercuryn johtama Queen, sarjakuvamainen hirviöyhtye Kiss sekä kauhuromanttinen shokkirokkari Alice Cooper.
Glamrockin syntymailla Englannissa kulttuurillinen perintö jäi selvimmin elämään 1980-alun uusromanttisessa liikkeessä, jonka kautta androgynia ja meikkaaminen tulivat jälleen muotiin. 1990-luvulla uudet kitararock-yhtyeet kuten Suede, Placebo ja jopa kokeilunhaluinen pop-bändi Blur osoittivat tribuuttinsa Bowien kimallekauden dekadenssille.
Suomessa The Rise and Fall of Ziggy Stardust and the Spiders from Mars nousi parhaimmillaan peräti albumilistan sijalle 7, mitä voi pitää pienoisena ihmeenä. Suomalaisista muusikoista Bowien kimallerock kolahti aikalaisista rajuimmin Hectoriin, joka varsin avoimesti tunnusti ihailunsa Bowien taidetta kohtaan. Hector kasvatti 1970-luvun alussa varsin Ziggy-henkisen takatukan ja levytti muutamia glitter-aikakauden Bowie-lauluja (Life on Mars?/Sudenkorento, The Prettiest Star).
"Making love with his ego Ziggy sucked up into his mind
Like a leper messiah
When the kids had killed the man I had to break up the band"
David Bowien Diamond Dogs oli sijalla 28.
Low sijalla 34.
Bubblin' Under:
David Bowien studioalbumit merkittävyysjärjestyksessään.
Mestariteokset
1. The Rise and Fall of Ziggy Stardust and The Spiders from Mars (1972)
2. Diamond Dogs (1974)
3. Low (1977)
4. Aladdin Sane (1973)
5. Station to Station (1976)
Ei näitäkään ilman voi olla...
6. Scary Monsters (and Super Creeps) (1980)
7. "Heroes" (1977)
8. Heathen (2002)
9. Blackstar (2016)
10. (1.) Outside (1995)
11. Earthling (1997)
12. Hunky Dory (1971)
Näillä on hetkensä...
13. Young Americans (1975)
14. Black Tie White Noise (1993)
15. Lodger (1979)
16. Let's Dance (1983)
Paremman puutteessa...
17. Reality (2003)
18. Space Oddity/David Bowie/Man of Words/Man of Music (1969)
19. The Man Who Sold the World (1971)
20. Buddha of Suburbia (1993)
21. The Next Day (2013)
Ilmankin pärjää...
22. Pin Ups (1973)
23. Hours (1999)
24. Never Let Me Down (1987)
25. Tin Machine (1989)
26. Tin Machine II (1991)
27. David Bowie (1967)
Välttäkää...
28. Tonight (1984)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti